22.5.2013

Elämä loppuu 45-vuotiaana?



Tapasin pari viikkoa sitten koiraharrastukseni parissa nuoren naisen, jonka mielipiteet jäivät elävästi mieleeni. Varttuneempia koiran ohjaajia oli ryhmässä muitakin, kuin minä. Mielipiteistä laskettiin leikkiä ja vastaankin väitettiin, mutta tytön pää ei kääntynyt.

Hän oli, nyt noin 25-vuotiaana, vakaasti sitä mieltä, että ei halua vanheta, eikä 45-ikävuoden jälkeen oikeastaan ole mitään elämää. Hän katsoi meitä muita säälivä ilme kasvoillaan. Seuraavana päivänä tyttö kertoi, että oli keksinyt ratkaisun ongelmaan: hän kuolee 45-vuotiaana. Sitten ei tarvitse elää hiljalleen rapistuvassa ruumiissa eikä luopua nuoruudesta. 

Samaan aikaan toisaalla. Poikani sai joku aika sitten tietää, että hän oli saanut Turun kaupungin nuorille arvotun kesätyöpaikan. Kuukauden pesti olisi vanhainkodissa. Alkureaktio oli hämmennys, kun poika oli kuullut tovereidensa seikkaperäisiä ja vähemmän positiivisia kertomuksia edelliseltä kesältä. Miksi juuri vanhainkotiin, mieluummin mihin tahansa muualle? 

Mutta kesän jo lähestyessä olen huomannut ilmassa jopa innostusta. Työpaikka on lähellä kotiamme, ja vanhainkoti ei enää vaikuta niin pelottavalta paikalta. Lisäksi omat isovanhemmat ovat kuolleet jo kauan aikaa sitten, joten kesätyössä saa harvinaisen mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa vanhojen ihmisten kanssa. 

Voi, kun toivon, että työkokemus olisi myönteinen. Asenteet, niillä on väliä!