30.9.2013

KeyNet uudistui

Niin se vaan on, että pienellä yhdistyksellä ei ole ihan kaikkeen tarvittavaa ammatillista osaamista. Tietokoneistuneen maailman ja erilaisten tietoteknisten välineiden kanssa toimiminen ja jatkuvasta tietotulvasta selviytyminen on jokapäiväinen haasteemme. Siitä yritämme kuitenkin selviytyä omin voimin.

Mutta mitä tulee sivustojen väreihin ja fontteihin, luovutimme ja päätimme hankkia osaamisen sieltä, jossa sitä on. Graafikko Tiina Paasila suunnitteli KeyNetille kokonaan uuden visuaalisen ilmeen, ja teknisestä toteutuksesta vastasi Studio Niko Korhonen.

Kuntoutuksen edistämisyhdistys ry:n uusitulla sivustolla haluamme viestittää yksinkertaista ja vaatimatonta tyylikkyyttä, maltillista värimaailmaa ja helppolukuisuutta. Sivuilta löytyy tietoa yhdistyksestä, toiminnastamme ja ikäkuntoutuksen kehittämisprojekteista. Sivuilta pääset seuraamaan myös sosiaaliseen mediaan vietyjä ikäkuntoutuksen uutisia, tiedotteita ja ajankohtaisia asioita.

Klikkaa itsesi sivuille ja tutustu KeyNet- ikäkuntoutuksen verkkosivuihin osoitteessa www.keynet.fi.


30.8.2013

Kokemusasiantuntija – kuka hän on?

Olen mielenkiinnolla ja ehkä hieman hämmentyneenäkin seurannut sosiaali- ja terveydenhuollossa noussutta ilmiötä: kokemusasiantuntijuus. Enää ei puhuta vertaistoiminnasta tai –ohjauksesta vaan haussa on selvästi aikaisempaa jäsentyneempi ja tunnustetumpi toimintamuoto. Eri yhteyksissä käsitteet kuitenkin rinnastetaan toisiinsa, eikä eroa toiminnan tasolla juurikaan voi todeta.

Aihe näyttäisi olevan ajankohtainen erityisesti päihde- ja mielenterveyssektorilla, johon liittyen on tehty ainakin yksi yliopistotasoinen opinnäytetyö: www.epshp.fi/files/5286/Pro_gradu_-tutkielma_kokemusasiantuntijuudesta.pdf.

Kokemusasiantuntijoiden toiminnan tavoitteena on parantaa ammattilaisten ja asiakkaiden välistä yhteistyötä. Asian edistämiseksi on kohta vuosi sitten perustettu oma yhdistys, Koulutetut Kokemusasiantuntijat ry, jonka toimintaan voi tutustua web-sivuilla osoitteessa www.kokemusasiantuntija.fi.

Yhdistykseen voi liittyä vain kokemusasiantuntijakoulutuksen suorittanut henkilö. Yhdistyksen hallitus määrittelee koulutuksen sisällön, mutta tietoja siitä ei internetistä ainakaan pikaetsinnän seurauksena juurikaan löydy. Ilmeisesti koulutuksen järjestäjiä ovat potilasjärjestöt, jotka ovat kukin oman alansa asiantuntijoita.

Mutta kuka on kokemusasiantuntija ja miten hän voi toimia?

Em. yhdistyksen sivuilta ilmenee, että hänellä on kokemuksia sairaudesta. Hän tietää, millaista on sairastua ja sairastaa. Hän tietää, millaista on olla hoidossa, kotiutua sairaalasta ja kuntoutua. Hän tietää, mikä paranemisessa ja toipumisessa on auttanut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet kuntoutumiseen. Kokemusasiantuntija osaa kääntää omat kokemukset voimavaraksi ja auttaa muita saman kokeneita. Myös omainen tai läheinen voi olla kokemusasiantuntija. Vammaisista henkilöistä ei yhdistyksen sivuilla mainita mitään, toivottavasti kuitenkaan vammaisuutta ja sairautta ei suoraan rinnasteta toisiinsa.

Paljon kysymyksiä nousee mieleeni, kun sivuilla jatketaan, että kokemusasiantuntija voi osallistua palvelujen suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Hän voi toimia kokemuskouluttajana ja vertaisryhmien ohjaajana. Minkälaisesta koulutuksesta saa valmiudet näin vaativiin ja ammatillisiin tehtäviin, joihin jo muutenkin koulutetaan ammattilaisia valtakunnallisten opetussuunnitelmien ohjaamina?

Samanlaisia sairauskokemuksia läpikäyneet ihmiset ovat lähtökohdiltaan erilaisia. Jotkut haluavat kouluttautua kokemusasiantuntijoiksi, mutta suurin osa ei miellä itseään asiantuntijaksi vaan pikemminkin kohtalotoveriksi. Osalle toisten samaan tilanteeseen joutuneiden auttamisesta muodostuu elämäntehtävä. Virallisessa asemassa oleva asiantuntijatoiminta edellyttää jonkinlaista ohjausjärjestelmää kriteereineen. Onko riskinä, että siten vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta saadaan pilattua?

Suomalaisessa pitkälle viedyssä asiantuntija- ja ammattilaiskeskeisessä järjestelmässä jään sittenkin kaipaamaan ihan vaan ihmisiä, läheisiä, omaisia ja ystäviä, jotka antavat aikaansa ja tarjoavat apuaan arjen tavallisiin asioihin ja toimivat kodin ja viranomaisten välissä tulkkeina. Tarvitaanko siihen koulutusta tai virallisessa asemassa olevia toimijoita? 

22.5.2013

Elämä loppuu 45-vuotiaana?



Tapasin pari viikkoa sitten koiraharrastukseni parissa nuoren naisen, jonka mielipiteet jäivät elävästi mieleeni. Varttuneempia koiran ohjaajia oli ryhmässä muitakin, kuin minä. Mielipiteistä laskettiin leikkiä ja vastaankin väitettiin, mutta tytön pää ei kääntynyt.

Hän oli, nyt noin 25-vuotiaana, vakaasti sitä mieltä, että ei halua vanheta, eikä 45-ikävuoden jälkeen oikeastaan ole mitään elämää. Hän katsoi meitä muita säälivä ilme kasvoillaan. Seuraavana päivänä tyttö kertoi, että oli keksinyt ratkaisun ongelmaan: hän kuolee 45-vuotiaana. Sitten ei tarvitse elää hiljalleen rapistuvassa ruumiissa eikä luopua nuoruudesta. 

Samaan aikaan toisaalla. Poikani sai joku aika sitten tietää, että hän oli saanut Turun kaupungin nuorille arvotun kesätyöpaikan. Kuukauden pesti olisi vanhainkodissa. Alkureaktio oli hämmennys, kun poika oli kuullut tovereidensa seikkaperäisiä ja vähemmän positiivisia kertomuksia edelliseltä kesältä. Miksi juuri vanhainkotiin, mieluummin mihin tahansa muualle? 

Mutta kesän jo lähestyessä olen huomannut ilmassa jopa innostusta. Työpaikka on lähellä kotiamme, ja vanhainkoti ei enää vaikuta niin pelottavalta paikalta. Lisäksi omat isovanhemmat ovat kuolleet jo kauan aikaa sitten, joten kesätyössä saa harvinaisen mahdollisuuden viettää yhteistä aikaa vanhojen ihmisten kanssa. 

Voi, kun toivon, että työkokemus olisi myönteinen. Asenteet, niillä on väliä! 


2.4.2013

Kuntouttavaa yhdessäoloa vanhusten ja vähän nuorempienkin kanssa


Aktiivinen arki ja arjessa toimiminen ovat kuntoutusta parhaimmillaan. Jokainen meistä tietää mitä pitäisi tehdä, jotta ylläpitäisimme toimintakykyämme. Tästä tiedosta huolimatta emme kuitenkaan tule niin tehneeksi. Arjen askareet ovat riittävää toimintaa vanhukselle, jotta hän pysyy toimintakykyisenä. Kun puhumme vanhuksesta, tarkoitamme tässä henkilöä, joka tarvitsee ajoittain toisen ihmisen apua suoriutuakseen päivittäisissä toimissa.

Yhdessä vanhuksen kanssa toimiessamme, saamme siitä paljon myös itsellemme. Yhdessäolo onkin monipuolista toimintaa. Siinä tulee huomioiduksi fyysisen toimintakyvyn ylläpito, kun aktivoidaan ja tarvittaessa avustetaan vanhusta liikkumaan niin sisällä kuin ulkonakin. Portaat eivät välttämättä ole este vaan ne toimivat myös harjoittelupaikkana.

Ihmisen on päästävä ulos raittiiseen ilmaan niin kesällä kuin talvellakin. Mikäli se ei kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta onnistu, voidaan mennä vaikkapa parvekkeelle tai avata ikkunan ja nauttia kunkin vuodenajan tuoksusta. Liikuntaa on myös se, kun puuhailee arkisia askareita: kattaa pöytää, pesee astioita tai hoitaa kukkia. Myös pieni jumppatuokio silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Pääasia on, että puuhataan jotain. Silloin, kun tämä ei yksin onnistu, tarvitaan ystävän, omaisen tai hoitajan apua.

Mutta ei elämä koostu vain fyysisestä hyvinvoinnista. Myös psyykkistä puolta on ruokittava. Tällä alueella taide ja sen toteuttaminen tulevat tärkeiksi. Jokainen laulaa äänellään ja tätä ilmaisua tulisi tukea. Vanhukset muistavat monia säkeistöjä erityisesti vanhoista koululauluista, maakuntalauluista, joululauluista ja virsistä, kun vain joku auttaa alkuun. Afaatikot saattavat jopa laulaa paremmin kuin puhua. Lisäksi kannattaa innostaa vanhusta puhumaan omalla tutulla murteellaan.

Muisteleminen on onneksi noussut arvoon arvaamattomaan. Se tuottaa paitsi iloa, aktivoi myös aivojen toimintaa. Vanhoilla ihmisillä on useasti omaistensa valokuvia esillä. Se on hyvä asia. Paitsi että ne tuottavat asianomaiselle iloisia muistoja mieleen, syntyy niistä myös keskustelua vierailijoiden kanssa. Tietystä henkilöstä muistuu mieleen monenlaisia asioita ja näin saadaan keskustelu helposti käyntiin. Myös erilaisia tuttuja esineitä olisi syytä pitää esillä, sillä nekin tuovat muistoja mieleen.

Mikäli vanhus näkee vielä lukea, on häntä syytä innostaa siihen tai lukea hänelle ääneen. Televisio ja radio ovat myös hyviä virikkeiden tuottajia, samoin erilaiset äänikirjat. Hoitokodeissa on valitettavasti vain aina sama radioasema päällä, joten kannattaa tiedustella vanhuksen omia kiinnostuksen kohteita. Moni seuraa mielellään uutisia ja tiettyjä tuttuja ohjelmia. Yhteislauluhetki tai yhteinen sanomalehden lukutuokio on toteuttamiskelpoinen idea, johon saadaan myös muita mukaan.

Lasten, lastenlasten ja ystävien syntymäpäivät ovat meille kaikille tärkeitä. Muistaa voi monella tavalla. Perinteisen postikortin lähettäminen on monipuolinen tapahtuma. Ensinnäkin kortin valintaan kuluu oma aikansa. Henkilön, jolle se lähetetään muisteleminen vie aikansa ja se, mitä siihen kirjoitetaan, vaatii myös pohtimista.

Näiden kaikkien ja monien muiden arjen pienten toimien ansiosta voimme auttamaan vanhusta pysymään pirteänä ja tässä hetkessä aktiivisesti mukana olevana. Lisäksi se tuottaa iloa myös meille, kun saamme osallistua hänen muistoihinsa. 

14.3.2013

Lomaviikko Internetistä?


Näin Aivoviikolla aloin miettiä, mikä informaatiotulva meihin ”netti-käyttäjiin” päivittäin kohdistuu. Aloitellessani projektitöitä lähes kaksikymmentä vuotta sitten työvälineet ja työtavatkin olivat melko erilaisia, kuin nykyään. Järjestössä, missä työskentelin, oli yksi tietokone, joka oli tarkoitettu etupäässä kirjanpidon ja asiakasrekistereiden ylläpitoon. Silloin tällöin sillä sai tehdä myös esitteen tai tiedotteen, mutta käyttö oli hyvin vähäistä ja säänneltyä.

Verkosto- ja yhteistyökumppanit haettiin selaamalla paikallista puhelinluetteloa ja ottamalla yhteyttä joko kirjeitse tai puhelimitse. Tuolloin ensimmäinen yhteydenotto tuntemattomaan tahoon ei ollut niin helppoa ja matalakynnyksistä kuin nykyään, jolloin voi surffailla Internet-sivuilla mielin määrin ja etsiä kohteesta jo etukäteen tietoja. Nykyään kynnys on madaltunut, ja tuntemattomiakin tahoja lähestytään suoraviivaisesti.

Kun aamuisin avaa sähköpostin, niin sieltä löytyy kaikenlaista: yhteydenottopyyntöjä, mainoksia, esitteitä, kyselyitä, linkkivinkkejä, uutiskirjeitä jne. Informaatiotulva kasvaa päivä päivältä ja välillä on jopa vaikea erottaa, mikä kannattaa noteerata ja mikä ei. En silti entisiä aikoja kaipaa; kyllä nykyiset välineet ja menetelmät helpottavat huomattavasti työntekoa. Välillä kuitenkin väistämättä tulee mieleen, mitä tapahtuisi, jos nykyiset työvälineet lakkaisivatkin toimimasta esim. massiivisen sähkökatkoksen vuoksi? Kenellä on puhelinnumerot muualla muistissa, kuin puhelimessa tai tietokoneella? Osoitteet? Ystävien syntymäpäivät? Voi olla, että työnteko olisi alkuun vaikeaa, mutta ehkäpä olisi terveellistä pitää silloin tällöin lomaa Internetistä ja harrastaa aivojumppaa muulla tavoin? 

  http://yle.fi/uutiset/muista_treenata_muistiasi/6496301

Kirjoittaja: Aulikki Viippola, koordinaattori

21.2.2013

Videot elävöittävät viestintää

Jotkut ovat varmaan jo huomanneet, että KEY on avannut oman videokanavansa YouTubeen. Tarkoituksena on elävöittää KEY:n viestintää ja luoda uudenlaista viestinnällistä sisältöä, jota voi helposti ja vapaasti jakaa vaikkapa sosiaalisessa mediassa.

Nykypäivänä netti on täynnä informaatiota. Tästä tiedon runsaudesta johtuen netin käyttäjä tekee sekunneissa päätöksen, klikkaako hän jotakin linkkiä. Videon katsomisen kynnys on monesti matalampi kuin uutisen lukeminen. Viestinnässä on kyse tiedonvälityksestä ja sille on erilaisia keinoja. Monesti kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, liikkuva kuva kertoo vielä enemmän.

KEY:n videokanavalla on ilmestynyt tähän mennessä yhdeksän videota: Omaishoitajahankkeessa tuotettiin omaishoitajan siirtotaitoihin liittyen kolme videota, joissa havainnollisetaan ergonomiaa arjen tilanteissa. Omaishoitajahankkeen loppuseminaarista, Innomarkkinoilta ja Oppia ikä kaikki -tapahtumasta on lyhyet videoinsertit. Kanavalta löytyy myös omaishoitajahankkeen loppuseminaarissa esitetty video omaishoitajista. Terveen iän avaimet -projektiin on valmistunut kaksi videota ja kolme on tulossa lisää.

Kirjoittaja: Altti Rannikko, projektiassistentti

13.1.2013

Ulkoiluvaatetus kuntoon, kipin kapin!

Aihe ei ole kuntoutuksen kannalta ehkä kaikkein tärkein, mutta varmuudella juuri nyt ajankohtainen. En myöskään tiedä, onko kirjoitus kaikkein tyylikkäin tämän blogin alkuun, mutta menköön.

Kierrellessäni kahden koirani kanssa lähipuistossa ja kaduilla, on pystyssä pysmiseni viime päivinä ollut varsinaisen taiteilun tulos. Kun toinen koira tähtää ihan toiseen suuntaan, kuin toinen (tiedän, se on vaan koulutuskysymys...) ja kun jalkojen alla on pelkkää jäätä, on oikeastaan ihme, etten vielä ole liukastunut ja kaatunut. Kotikaupunkini jalkakäytävät ovat nyt todella vaaralliset. Lumien sulattua ja pakkasten myötä uudelleen jäädyttyä on liukasta.  Taloyhtiöiden edustat ovat vaihtelevasti hiekoitetut;  jokaista askelta pitää harkita tarkkaan.

Itseäni enemmän olen kuitenkin huolissani ulkona liikkuvien ikähmisten turvallisuudesta. Vastaamme tulleilla iäkkäillä ihmisillä harvoin on asianmukaiset ulkoiluvarusteet. Yleensä, varsinkin rouva-ihmisillä on päällään ohut popliinitakki ja jaloissa jalkineet, jotka on tarkoitettu liikkumiseen lumettomana aikana. Ja kun toisessa kädessä on ostoskassi ja toisessa käsilaukku, on keskittyminen askeltamiseen huonoa. Tilannetta ei helpota kova pakkanen ja hyinen tuuli. Kaatumisen riski on todella suuri. Itse kannan mukanani puhelinta, jotta voin tarvitaessa soittaa apua paikalle, jos kohtaamme jonkun maahan kaatuneena.

Voi omaiset, läheiset, lapset ja ystävät, joilla on lähipiirissänne ikäihmisiä. Huolehtikaa viimeistään nyt, että ulkoilupukeutuminen on asianmukainen: lämmin takki, kunnon päähine, nilkkaniveltä tukevat ja karkeapohjaiset jalkineet, liukuesteet pohjissa. Ja reppu selkään, niin kädet vapautuvat vaikkapa kävelysauvojen käyttöön. Niissä on hyvät piikit, jotka antavat turvaa kulkemiseen. Kaupassa myyjä varmasti auttaa repun pukemisessa, jos se muuten tuntuu hankalalta.

Tänään kiersimme koirien kanssa perinteisellä sunnuntailenkillämme Turun Tuomiokiron ympäri. Matkalla tapasimme hyvin iäkkään rouvan, joka oli kerrankin juuri niin asianmukaisesti pukeutunut, kuin suinkin. Hänellä oli päällään värikäs laskettelutakki, korvat peittävä turkispäähine, ulkoiluhousut, talvilenkkarit liukuesteillä vahvistettuina ja molemmissa käsissä kävelykepit piikkeineen. Rouva oli varmuudella lähes 90-vuotias ja meno oli hidasta. Mutta hymy kasvoillaan hän kertoi koiraani rapsuttaessaan menevänsä sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen, joten  hieman oli kiire. Katselin iloissani tuota urheilullisesti varustautunutta rouvaa, kun hän kiipesi kirkon portaita ylös.

Nyt urheiluliikkeissä on alennusmyyntien aika, ja liukuesteitä jalkineisiin saa ostaa vaikka mistä, ainakin pikasuutareilta. Kaikki kipin kapin läheisen ikäihmisen kanssa ostoksille! Hyvää sunnuntaita.